Aina erilainen
Tämä on hauskaa, tämä kirjoittelu meinaan, enhän minä sitä muuten tekisikään. Jos tämä olisi pakkopullaa, ei siitä paljon iloa olisi kenellekkään, ei edes itselle, Pakkopullahan ei maistu edes kahvin kanssa.
Kirjautumisen ajan tälle palstalle mietin, mistä kirjottaisin ja siinä kohtaa kun tyhjä sivu oli silmieni edessä alkoivat sanat ja ajatus virtaamaan. Onpas kiva leikki, mutta toimiva, jos tykkää. Kaikki ei tietysti tykkää kirjoittaa tai lukea kirjoitusta, olin itsekin sellainen aikoinani, lukion jälkeen en pystynyt edes päivälehtiä lukemaan. Tuntui että olin saanut lukemisesta tarpeekseni. No tänä päivänä on niin paljon muita asioita ja virikkeitä maailmassa joista tykätä kirjoittamisen tai lukemisen sijaan. Esimerkiksi Facebook perustuu pelkkään tykkäämiseen, sehän on tuo nykyajan mielihyvän kanava! Ehkä se osuu ihmisten rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen nälkään joltain osin ja siihen sen suosio ehkä perustuu. Mikä mahtavinta tuolla kanavalla ei ole pakko kirjoittaa tai edes lukea mitään, voi esimerkiksi vain katsella kuvia.
Mietin tuossa, mikäs siinä biisinkirjoittamisessa sitten niin kiehtovaa on, että siitä ei kyllikseen saa. Ensimmäiset biisintapaiset tai tekstejä tein varmaan alaluokilla, siitä on jo varmaan 100 vuotta kohta tullut kuluneeksi. No ensiksikin, se on mieletön kiksi kun paperille alkaa syntymään uutta tuherrusta, idea jäsentyy ja lopuksi muoto ja sitten se koko viisu valmistuu. Tuntee onnistumisen iloa ja monesti biisintekemiseen liittyy monenlaista ratkomista, parsimista, joskus joutuu jopa tekemään kompromissejä. Luovan ja loogisen ajatuksen sekamelska ja lievästi joku hulluus aspekstikin siinä on monesti mukana, ei sitä voi kieltää. Prosessi ja lopputulos on joka kerta omalla tavallaan erilainen ja sillä hetkellä tuo valmis biisi tuntuu aina maailman parhaimmalta biisiltä tai vähintään parhaimmalta itsetehdyltä aikaansaannokselta. Itseasiassa sitä on joka kerta hämillään mistä se laulu siihen oikein tupsahti ja mihin kaikkialle se mieli lauluntekoprosessin aikana meni käymään, kaikki asiat ja yksityiskohdathan harvoin lauluihin jäävät tai mahtuvat, se onkin se homman ikävin puoli, jättää välillä jotain pois mikä omasta mielestä on ollut erinomaisen hyvää - "Kill Your Darlings" on lauluntekijöille tuttu ilmiö. Tein terapiamielessa yhden tuosta tapahtumasta tai ilmiöstä kertovan viisunkin (Laululapsonen) tuoreelle albumille.
Huomaan että välillä minulla on ajatus liian nopea tai ehkä se on liian hidas verrattuna sanalliseen ilmaisuun. Asia jonka välillä itse bongaan videoitani kontrolloidessani tai sitten toisaalta kirjoitetussa muodossa. En aina huomaa tai muista sanoa asiaa loppuun asti aloitettuani jo seuraavaa. Se saattaa tietysti olla rasittavaa lukijana tai katsojana - höh ja häh mitä hää tarkoittaa? Kyllä, minua itseänikin se jonkin verran vaivaa, kun monesti jälkeenpäin huomaa "unohtaneensa" juuri sen tärkeimmän sanottavansa tai ei ole sitä selventänyt. Siinä on tätä kaikkien tuntemaan nyanssia ja ilmiötä "harmi kun ei tullut sillä hetkellä mieleen" tai "niinhän mun olis pitänyt sanoa tai vastata", jälkeenpäin tietää aina paremmin. Mutta koska osa tekemisestäni perustuu improvisointiin ja hetkessä elämiseen, semmosta sattuu, että ajatus katkeaa tai unohtaa sanoa ajatuksen yms. Siksipä minun kannattaa kirjoittaa blogia ja tehdä videoita, jo pelkkää tätä asiaa silmälläpitäen - kevyen verryttelyn ja harjoituksen nimissä. Kunnon ja sorminäppäryyden ylläpitämiseksi. Varsinkin kun nautin siitä. Tätä kaikkea voisi verrata maratoonarin lenkkeilyyn, treeniä tarvii. Toisaalta ei kaikessa tekemisessä tarvii olla 100% järkevyyttä tai edes sisältöä, onhan siitä todisteena monet suositut sarja-ohjelmat telkussa.
Itse funtsin että pitäis melkein aina tehdä vaan just sitä missä on huono, paljon enemmän kuin sitä missä on luontaisesti hyvä. Muuten riman taso pysyy paikallaan. Järkeenkäypää mutta ei ihminen niin normaalisti käyttäydy, koska se on liian vaarallista. Nimittäin jos mogaa. Mikäs sen pahempaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti